pysäyttäisin ajan niihin hetkiin

Lentokentällä 
katselen ihmisiä 
Toiset lähtevät 
toiset tulevat 
Kaikki matkalla jonnekin
 Minäkin

Vieraan kielen puheensorinaa

Muutama takelteleva lause englanniksi

ja hymy

Sanaton yhteisymmärrys

vaikkei ole yhteistä kieltä

Sana sieltä, toinen täältä

Ei haittaa vaikkei kaikkea ymmärrä

Tutut maisemat junan ikkunassa

Kevyt olo, suupielet kohti korvia,

reppu selässä ja matkan päämäärä

vielä tuntematon

Rakkaiden ystävien jälleennäkemistä

naurua, iloa

Voisipa ajan pysäyttää noihin hetkiin

Ajatukset jo seuraavassa matkassa

Kesälomani oli ihana, liian lyhyt, yllätyksellinen ja vallan mukava huolimatta siitä, että olin oikeastaan sairaana koko loman. Luulin pitkittynyttä flunssaa heinänuhaksi, joten en antanut sen hidastaa vauhtiani paljonkaan (ja varmaan siitä syystä syön tällä hetkellä antibioottikuuria poskiontelotulehdukseen ja koitan kovasti parantua)

Matkani alppimaahan oli onnistunut. Ehdin viiden päivän aikana

kyläillä Ranskassa ystävien luona

viettää aikaa sveitsinperheeni kanssa

saada uuden ystävän

käydä lasten kanssa eläintarhassa

hengailla kaupungilla

lenkkeillä tutuilla lenkkipoluilla

viettää päivän itseni kanssa kiipeämällä vuorelle ihan yksin

ja käydä italiassa kahden päivän minilomalla ihanien ystävien kanssa

ZürichZoon Masoala on ihana paikka, siellä voi oikeasti luulla olevansa sademetsässä.

Me päätimme tehdä extempore reissun Italiaan, tällä kertaa suuntana Tremezzo, pieni kylä Comojärven rannalla. Siellä oli pakahduttavan kaunista (ja pakahduttavan). Niinkuin aina Italiassa, mikään ei toimi, mitään ei voi olettaa mistään ja mitä tahansa voi tulla vastaan. Tämä kerta ei ollut poikkeus seikkailujen suhteen, meillä meinas tulla illalla hätä kun ei päästy majapaikkaan. Siellä pimeällä pienellä kujalla rottien juostessa ympärillä (okei nähtiin vaan yks rotta), kahden vihaisen koiran vartioidessa porttimme edessä ja kun mietimme missä yön vietämme, sanoin taas että ei enää koskaan Italiaan.. Monen tunnin säätämisen ja lukemattomien puhelu-yritysten jälkeen pääsimme viimein yöllä huoneistoon, kun pariskunta sattuikin palaamaan kotiin ja viemään koiransa pois meidän portiamme vahtimasta. Onneksi ei jouduttu viettämään koko yötä kadulla, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ja koska aika kultaa muistot ja jälkeenpäin aina naurattaa kaikki vastoinkäymiset, taidan olla kohta taas etsimässä lentoja Rooman suuntaan..

Siellä oli jotku juhlat ja hienoin ilotulitus ikinä

Pysykäähän linjoilla, tulossa päivitystä myös iki-ihanalta vaellusretkeltäni!