keskiviikko 16. lokakuuta 2013

tärkeitä ihmisiä ja hyvää ruokaa

Ihana viikonloppu tärkeiden ihmisten seurassa. Seurassa, jossa voi olla niin vapaasti ja tuntea olonsa niin kotoisaksi. Sain sveitsin-ystäväni viikonlopuksi vierailulle. Ohjelmaan kuului lähinnä juttelua, naurua, hyvää ruokaa ja ulkoilua - muuta ei edes kaivattu.









Keitetyt perunat
Lihapata aurajuustolla
Omena-fetasalaatti


Lihapata aurajuustolla

paistisuikaleita
valkosipulia
porkkanaa
suolaa
pippuria
smetanaa
aurajuustoa
tuoretta basilikaa

Ruskista lihat ja laita uunivuokaan. Pilko porkkanat ja valkosipulit suikaleiden 
sekaan ja lisää vähän vettä. Hauduta leivinuunissa kannen tai folion alla 
muutama tunti (meillä lämpötila n.150-175). Lisää smetana ja aurajuusto ja laita 
hetkeksi uuniin. Ripottele päälle tuoretta basilikaa ja tarjoile. 



Omena-fetasalaatti

jäävuorisalaattia
kurkkua
omenaa
paprikaa
fetajuustoa
paahdettuja cashewpähkinöitä
tuoretta basilikaa



Banoffee-kakku   

pohja:
murskattuja dominokeksejä + vähän sulatettua voita

täyte: 
kinuskia (käytin kondensoitua maitovalmistetta, kinuskiksi keitetty)
banaaniviipaleita
kermavaahtoa
raastettua suklaata



Glögiä
Piparkakkuja
Aurajuustolevitettä

Voiko paremmin päivä alkaa, kuin pitkällä aamiaisella hyvässä seurassa?

Teetä tai kahvia
Ruisleipää
Sveitsiläisiä juustoja
suolakurkkua
keitettyjä kananmunia
hedelmiä
luonnonjogurttia
mustikoita





Broileri-spagettivuoka
punajuuri-feta paistos
vihersalaatti




Broileri-spagettivuoka

Broilerin fileesuikaleita
valkosipulia
sipulia
porkkanaa
ananasta
sulatejuustoa
ruokakermaa
tummaa minispagettia
päälle juustoraastetta
 ja tuoretta basilikaa

Kypsennä fileesuikaleet paistinpannulla, pilko sipulit, porkkana ja ananas sekaan 
ja paista hieman. Lisää sulatejuusto ja vähän ruokakermaa. Keitä spagetti lähes 
kypsäksi ja sekoita ainekset vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja basilikaa 
ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.





Punajuuri-fetapaistos

tuoreita punajuuria
öljyä
suolaa
sokeria
mustapippuria
fetajuustoa
cashew-pähkinöitä

Kuori ja viipaloi punajuuret. Sekoita punajuuriviipaleiden joukkoon
hieman öljyä, suolaa, sokeria sekä pippuria. Paista uunin ylätasolla 225 asteessa
puolisen tuntia. Lisää fetajuusto ja pähkinät ja käytä vielä hetki uunissa, 
että juusto pehmenee. Tarjoa lisukkeena.





kaksi viimeistä kuvaa  T.G

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti