lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäisterveiset Baarista



Linna Liechtensteinissa

Iloista pääsiäistä!

Ps. Tavoitteessani on nyt kaksi maata vähemmän. Eilen käytiin Liechtensteinissä ja Itävallassa pyörähtämässä. Kahdeksan uutta maata kahdeksassa kuukaudessa - 8/10 tavoitteesta! :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Affenberg

Miten paremmin vois sunnuntaipäivän käyttää, ku retkeilemällä hyvässä seurassa?



Tällä kertaa suuntasimme 
Saksan puolelle, paikkaan 
nimeltä Affenberg (=apinavuori). 
Siellä oli puisto, 
jossa apinat hyppelivät
 vapaana ja niille sai antaa 
kädestä popcornia.
Tykkäsin niistä! 






Täh!?



Tulomatkalla tiellä oli ruuhkaa.. 

Kyselin haikaroilta, voisko ne tuua mullekki vauvan..

Meersburgin linna

Meersburgin vanhakaupunki oli kaunis!

Bodensee -järvellä tuntui, kuin ois ollu meren äärellä! 

Kiitos tästä päivästä, ystäväni! 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hymyilen keväälle

Rakastan kevättä. Rakastan sen uusia tuulia, niitä tuulia jotka kuiskivat tulevaisuudesta. Rakastan aurinkoa, sillä se kehoittaa uskomaan unelmiin ja tekemään haaveista totta. Keväällä koko maailma herää, ja kaikki on jälleen mahdollistaRakastan sitä tunnetta, että kaikki ovet ovat avoinna, ja voin itse päättää mitä MINÄ haluan. Minne haluan mennä, mitkä ovat minun haaveitani. Missä minulla on hyvä olla. Tulevaisuus on minun! 
Ja kevät sai minut taas ymmärtämään sen ja iloitsemaan elämästä.

Ilman unelmia elämä olisi tyhjää. Kevään muistutettua minua unelmista, se toi myös esille ajatuksen reilaamisesta. Uuden Seelannin, Australian ja Floridan lisäksi matkahaaveisiini kuuluu Interrail-matka. Junalla kuukausi ympäri Eurooppaa. Se tunne, kun rinkka selässä olet vapaa menemään minne tahansa ja vaihtamaan matkasuunnitelmia myös hetken mielijohteesta. Sen vapauden tunteen haluaisin kokea. Unelmieni reilausmatka olisi yhdessä ystävän/ystävien kanssa, koska taidan olla liian arka lähtemään yksin. Sitäpaitsi hyvä seura tekee matkasta moninkertaisesti hauskemman!

Näistä linkeistä innostuin:


Kävin ulkona nauttimassa auringosta. T-paidalla tarkeni tosi hyvin, lämmintä +15 astetta!

Lempilukeminen, aurinko ja tyyny. Täydellinen yhdistelmä.







Lempparit







Iloitse maailma, kevät on täällä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kaupunkikohteita ja halpoja lentoja



Wien, Pariisi, Lontoo, Dublin, Rooma, Bryssel, Barcelona, Budapest..



301668_439299946156530_1064696402_n_large
weheartit



















Viikonloput loppuu kesken! Täällä on hurjan halpoja lentoja joka paikkaan nyt keväällä. Ja mun matkakuume ei laske koskaan. Ainakin muutama viikonloppureissu "ulkomaille" olis tarkoitus tehdä! :)


Viime viikonloppu kului Zürichissa, rakkaiden ihmisten seurassa. Onnellinen, voimaannuttava viikonloppu. Edelleen ihmettelen sitä, miten joistakin ihmisistä tulee tärkeitä ja läheisiä jo ensimmäisellä tapaamisella!

Tumblr_mjv9svdffx1qc2o91o1_500_large

Tänään olen lenkkeillyt vesisateessa, 
nukkunut päiväunia, katellut lentoja ja haaveillut matkoista. Floridan matkahaave on edelleen voimassa, en tiedä mitä pitäisi tehdä kun ajatus Floridasta ei lähde pois päästäni. Tai sen tiedän, että jos nyt tänä keväänä en Floridaan ehdi, niin menen sinne myöhemmin. Kenties pitemmäksi aikaa?

Blogger pitää huolen siitä, ettei postauksesta vahingossakaan tule sellaista kuin haluaisi. Kuvien ja tekstien kanssa ongelmia, taas.. Koittakaa kestää.

Ps. En tiiä mikä tän postauksen idea oli, mutta tänne kuuluu ihan hyvää ja tykkään keväästä! Palaillaan!

Skyscannerin valokuvakisa

Lempisivustoni, www.skyscanner.fi, järjesti lomakuvakisan, ja haussa on kuva jonka kautta pääsee lomafiilikseen. Mitään ei menetä, jos osallistuu, niin miksen minäkin!




Osallistun Skyscannerin bloggaajakilpailuun. Liity kisaan klikkaamalla linkkiä ja voita 200€ matkalahjakortti!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Matkakuumetta!

Haluan Floridaan. Aurinkoon. Olisin jo menossa, mutta matkaseura puuttuu! Mulla on lomaa huhti-toukokuun vaihteessa 9 päivää, ja haluaisin lähteä jonnekkin kauemmas. Florida on ykkössijalla! En tiiä mistä ajatus Floridasta on jumittanut päähäni, mutta se ei lähde sieltä pois. Vaihtoehtoina on lisäksi Kanariansaaret tai ystävän luokse Lontooseen (siellä sataa). Olen myös ajatellut, että jos en saa ketään kaveriksi matkalle, voisin harkita Floridaan lähtemistä yksin. Pärjäisinkö, tulisko tylsää?

Saahan sitä haaveilla, ehkä joudun siirtämään Floridan matkaa myöhemmäksi, jos en saa ketään matkaseuraksi. Olis kyllä harmi haudata näin ihana lomahaave. :)

Tumblr_mjghxw8dw81s82xzro1_500_large
Haaveissa.


Tumblr_mj9c67zlwu1rep6zko1_500_large
Orlandossa on Disney World! Sinne haluan myös.
kuvat täältä
Onko teillä, lukijani, matkavinkkejä tai ideoita? Minne kannattaa matkustaa keväällä? 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Back to Zürich

Suomiloma oli ja meni. Ensimmäiset päivät olivat loistavia, mutta muuten ei sitte mennytkään ihan putkeen. Olin nimittäin kuumeessa melkein puolet lomasta ja se hidasti aika paljon. Ja harmitti! Olisin halunnu nähdä enemmän ihmisiä ja nauttia vielä talvesta - kevätauringossa. Ei, minä hörpin teetä sisällä ja niiskutin, yskin ja kääriydyin peittoihin. Kaiken muun ikävän lisäksi omat ajatukset olivat ihan hukassa, niin mieli ei ollut kovin korkealla loppuajasta.. Mutta vaikka viikko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, oli silti hyviäkin hetkiä ja oli niin ihana nähdä rakkaita ihmisiä. Perhe ja ystävät, ootte niin tärkeitä! Oli mukava käydä Suomessa, mutta oli mukava palata vielä Sveitsiin. Vielä on monta reissua tekemättä! Ja kesä tulee pian. 

Kuvia ei ole. Voitte itse kuvitella, jos niitä olisi niin niissä näkyisi seuraavia asioita: 

sisältä kuvattu kevätaurinko (huomaa likainen ikkuna - ja tunne kun et itse pääse ulos)

läjä nenäliinoja, iso muki teetä ja viltti

muutama kyynel ja surullinen mieli (okei tästä ei olis kuvaa)

linja-auto välille Nivala-Ylivieska

Pakkasyö, tähtitaivas - jäätyneet koivut ja niiden taianomainen kimallus (ei näyttäis kuvassa yhtä kauniilta!)

Jälleennäkemisen riemua, ystävyyttä ja kahvihetkiä


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mökkeilyä ja tärkeitä ihmisiä

Täällä, rakkaiden ihmisten keskellä. Olen ollut yökylässä ex-kämppiksellä ja kaivanut ovella avaimia taskusta, kun en muistanut etten enää asu siellä. Olen mökkeillyt pyhäjärvellä koko perheen voimin, käynyt kummipojan synttäreillä ja saunonut parhaimman serkkuni kanssa. Olen ollut iltakylässä ystävien kanssa ja syönyt veljelläni maailman tulisinta pitsaa. Olen nauranut hengettömänä ja ollut myös vähän surullinen. Tähän matkaan mahtuu paljon ajatuksia, mutta silti nautin täällä olostani. Huomenna otan suunnan Kokkolaan, jos VR ei eksy raiteilta. Terkkuja Sveitsiin, viihdyn täällä mutta on mukava tulla vielä takaisin!

Tätin rakkaasta oli tullu jo aika iso jätkä. <3

Tätin toinen muru. <3

Moottorikelkka kuuluu mökille talvella!


Hyvä ruoka on oleellinen asia. Tacosalaatti.

Takkatuli tuo mökkitunnelman.

Sininen hetki

Lätyt ovat mökkiruokaa! 

Sanaselitystä = naurua

Vanhallakin kelkalla pääsi lujaa

Ehkä parasta mökillä, sauna.

Nyytti. Voinko minäkin saada tällaisen?


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kotona

Hiihtoloma. SUOMI.

Zürich - Kööpenhamina - Helsinki - Oulu. Perjantai meni lähinnä matkustaessa, mutta niin hyvillä fiiliksillä kun määränpäänä oli neljän ja puolen kuukauden jälkeen kotimaisemat! Helsingissä en voinut olla hymyilemättä. Hymyilin tuloselvityksen virkailijalle, vaikka sain kuulla että matkalaukkuni on jäänyt Kööpenhaminaan. Hymyilin suomenlipulle, S-marketille ja bussikuskille. Ja hymyilin (tai lähinnä nauroin) veljilleni koko kotimatkan. Väsyneillä on hauskempaa! Oli niin mukava tulla kotiin.

Tänä aamuna heräsin klo 07:30, kun huoneen ovelta kuului sipinää. Kohta viereeni kömpi kolme pikkusisarusta, kaikilla oli niin paljon asiaa! Pikkusisko juoksi ympäri taloa julistamassa "Milla on tullu!!". Ei haitannut herätys, vaikka väsytti! 




Niin, matkalaukkuni on vielä jossain maailmalla. Toivottavasti se tulee perässä. Kohta lähden vaihtamaan vaatteita, ja todistamaan kun ystäväni sanovat toisilleen tahdon. Vielä on näkemättä monta tärkeää ihmistä! Hurjan mukavaa olla Suomessa, vaikka täällä onkin ihan kamalan kylmä.